Täyden palvelun kuljetusliike Kuopiossa - palvelua koko Suomen alueella

Experant Oy on vuonna 1963 perustettu kuopiolainen perheyritys. Vuosien varrella yritys on kasvanut valtakunnallisesti operoivaksi täyden palvelun kuljetusliikkeeksi, joka hallitsee koko logistiikkaketjun alusta loppuun saakka.

Monipuoliset kuljetuspalvelut valtakunnallisesti – ammattitaidolla ja ajallaan!

Vahva valtakunnallinen toimija

Tarjoamme asiakaslähtöisiä ratkaisuja kaikkiin kuljetus -ja logistiikkatarpeisiin. Nykyaikaisuus, jatkuvuus sekä tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen muodostavat visiomme. Henkilökuntamme jatkuva koulutus ja asiakkaan saama hyöty sähköisistä kuljetusten seuranta- ja tiedonsiirtojärjestelmistä tekevät meistä vahvan valtakunnallisen yhteistyökumppanin.

Luotettavat kuljetukset aina ajallaan

Yrityksen eri sukupolvien välinen yhteistyö tuo mukanaan tietotaitoa ja kokemusta sekä nuorekasta ja innovatiivista ajattelua muuttuvan kuljetusalan tarjoamiin haasteisiin. Lähtökohtana kuljetuspalveluiden järjestämisessä ovat aina asiakkaan toiveet ja tarpeet. Tavoitteenamme onkin toimittaa oikea tavara oikeassa lämpötilassa oikeaan aikaan ja paikkaan – joustavasti ja huolellisesti. 

Experant Oy

Oivallinen kuljetusliike

Yritykselleme tehtiin Oiva-tarkastus 26.09.2024. https://www.oivahymy.fi/

Experant Oy

*Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.